Keski-Suomen kunnissa ilmastopäästöt laskussa

Kuvituskuvassa on sähkölinjoja metsän yllä.

Toukokuun lopussa varmistuneissa vuoden 2022 kasvihuonekaasupäästöluvuissa Suomen päästöt laskivat edellisestä vuodesta 4 % ja vuodesta 2007 päästöt ovat laskeneet yhteensä 37 %. Keski-Suomen osalta vastaavat luvut ovat 7 % ja 41 %. Keski-Suomessa ollaan siis puolivälissä päästövähennyksistä kohti Keski-Suomen maakuntastrategiassa määritettyä maakunnan hiilineutraaliustavoitetta vuoteen 2030 mennessä. Kansallinen hiilineutraaliustavoite on lähes yhtä kunnianhimoinen, vuosi 2035.  

Viimeisen raportoidun vuoden, vuodesta 2021 vuoteen 2022, aikana päästövähennys on vaihdellut Keski-Suomen kunnissa 0 % ja 13 % välillä. Keski-Suomesta suurimpiin päästövähennyksiin tänä aikana ylsivät Kivijärvi, Luhanka ja Muurame. Kaikissa näissä kunnissa suurimmat päästövähennykset liittyivät kaukolämmön päästöihin. 

Päästötilastot kertovat menneestä kehityksestä. Sekä verrattuna edelliseen vuoteen (2021), että vertailuvuoteen 2007, hyvin ovat vähentyneet etenkin energiantuotannon päästöt. Erityisesti sähköntuotannossa on siirrytty vähäpäästöiseen tuotantoon ja öljylämmityksestä on luovuttu ahkerasti. Toisaalta yksittäisissä kunnissa vuoden 2022 tilastoissa näkyy kaukolämmön päästöjen nousu, joka johtuu turpeen käytön lisääntymisestä.  

Energiasektorin päästöt ovat kokonaisuutena vähentyneet paljon, mutta muilla sektoreilla päästökehitys on ollut maltillisempaa. Esimerkiksi liikenteen päästöt ovat laskeneet kunnissa hitaasti tai kääntyneet jopa kasvuun. Siksi liikenne on tällä hetkellä ilmastotyön kehittämisen painopisteitä monissa kunnissa kuten Jyväskylässä ja Äänekoskella. Keinoiksi nähdään esimerkiksi tieliikenteen vaihtoehtoiset käyttövoimat sekä kevyen liikenteen edistäminen.  

Erityisen ilahduttavaa on, että systemaattisen ilmastotyön pohjaksi valmistellaan paraikaa ilmastosuunnitelmia peräti 12 keskisuomalaisessa kunnassa. Tämä kuntien aktiivinen työ mahdollistaa päästövähennykset tulevinakin vuosina.  

Lisää aiheesta kuntien sivuilla: 

Pohjoisessa Keski-Suomessa ilmastopäästöt ovat laskeneet lähes 32 prosenttia vuodesta 2007

Äänekoski etenee kohti kestävämpää elämää

Lisää päästölaskennasta ja sen tuloksista Suomen ympäristökeskuksen päästötietokannassa.  

Lisätietoja

Suvi Bayr
ympäristöasiantuntija
suvi.bayr[at]keskisuomi.fi
040 652 3848