Koko Keski-Suomi säästää energiaa!
Energiansäästäminen on päivänpolttava puheenaihe niin alueellisesti, valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin. Keski-Suomessa olemme nostaneet asian syksyn ilmastoviestinnän kärjeksi ja osallistummekin valtakunnalliseen energiansäästökampanjaan yhdessä kaikkien Keski-Suomen kuntien kanssa. Kampanja käynnistetään maakunnan kaikissa kunnissa ensi viikolla käynnistyvällä Energiansäästöviikolla 10.–16.10.2022. Pääset tutustumaan kuntien energiatekoihin tästä artikkelista löytyvien linkkien kautta.
Energiansäästöviikko on valtion kestävän kehityksen yhtiö Motivan valtakunnallinen vuosittain järjestämä kampanja, jolla edistetään energiansäästöön ja kestävään kulutukseen liittyvää tekoja ja yleistä tietoisuutta. Venäjän sotatoimet Ukrainassa ovat aiheuttaneet laajoja vaikutuksia energian saatavuuteen ja hintaan. Paitsi Suomessa, myös koko Euroopassa etsitään nyt tehokkaita ja nopeavaikutteisia keinoja energiansäästöön ja samalla fossiilisista energialähteistä irtautumiseen. Siksi vuodesta 1996 asti vietetty teemaviikko onkin tänä vuonna aivan erityisen ajankohtainen. Tärkeän asian esillä pitämistä jatketaankin teemaviikon jälkeen koko lämmityskauden jatkuvassa energiansäästökampanjassa.
Energiansäästöviikko haastaa tarttumaan energiatekoihin
Lokakuussa vietettävän Energiansäästöviikon aikana Keski-Suomen työpaikoilla, yrityksissä ja kouluissa haastetaan keskisuomalaiset osallistumaan energiansäästökampanjaan tekemään energiatekoja. Viikon aikana järjestetään myös teemaan liittyviä tietoiskuja ja tapahtumia.
Lue lisää teemaviikosta Motivan energiansäästöviikon verkkosivuilta.
Kaikki keskisuomalaiset haastetaan jatkamaan energiansäästämistä myös energiansäästöviikon jälkeen. Tulevalle lämmityskaudelle ajoittuvassa energiansäästökampanjassa kannustetaan tekemään nopeavaikutteisia ja konkreettisia energiansäästötoimia. Tavoite on kaikille yhteinen kotona, liikenteessä, työpaikoilla ja oppilaitoksissa. Määrätietoisilla toimenpiteillä ja osallistumisella on nyt suuri merkitys.
Energiatekoja ovat esimerkiksi:
- Huonelämpötilan laskeminen
- Nopea suihkussa käyminen
- Led-valojen käyttäminen
- Ilmastoystävällisen ruuan käyttäminen
- Ruokahävikin välttäminen
- Kierrätystuotteiden hankkiminen ja omien tavaroiden kierrättäminen
- Työmatkaliikunta
- Joukkoliikenteen ja kimppakyytien suosiminen
- Energiankulutuksen seuranta ja kulutuspiikkien välttäminen
Tehdään keskisuomalaiset energiateot näkyviksi!
Mikä voisi olla teidän perheenne, yrityksenne tai yhteisönne oma energiateko? Ota haaste vastaan ja ilmoita energiateko verkkolomakkeella. Kolme keskisuomalaista energiatekoa palkitaan energiaa säästävillä palkinnoilla!
Tukea Keski-Suomen kuntien ilmastotyöhön on Keski-Suomen liiton toteuttama hanke, joka saa rahoitusta ympäristöministeriön Alueet kuntien ilmastotyön tukena -rahoitushausta. 1.6.2022–31.5.2023 toteutettavan hankkeen tavoitteena on kasvattaa Keski-Suomen kuntien ilmastotyön osaamista ja aktivoida kuntia systemaattiseen, konkreettiseen ilmastotyöhön. Hankkeen tuki on avointa kaikille Keski-Suomen kunnille, mutta pääpaino on pienten ja keskisuurten sekä ilmastotyötä aloittelevien kuntien auttamisessa. Hanke toteuttaa Hiilineutraali Keski-Suomi 2030 tiekarttaa.

